Blogi
Valemedian vuodet jatkuvat – 2021 on Tutkitun tiedon teemavuosi
Oli loppuvuosi 2016 ja Donald Trump oli juuri valittu Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi. Muistan vaaliyön elävästi. Olin antamassa opettajan opintoihini kahden päivän opetusnäytettä Seinäjoen ammattikorkeakoulussa. Olin antanut kirjastoalan opiskelijoille...
Mietteitä väitöksestä ja kuluneesta vuodesta
Reilu vuosi on vierähtänyt blogin päivittämisestä. Vuosi on eräällä tavalla mennyt nopeasti, mutta samalla hetkittäin myös varsin tuskaisesti. Syksynä 2018 tein ihan hurjasti töitä. Olin päivätöissä, työstin vielä väitöskirjan kieliasua kun vaan ehdin ja hoidin...
Tulevaisuuslukutaito?
Päivätyöni digituen parissa on herättänyt paljon ajatuksia tulevaisuudestamme yhä digitalisoituvassa maailmassa. Viimeisin aiheeseen liittyvä kirjoitus löytyy Helsingin Sanomista, jonka 2.7. pääkirjoituksessa todetaan: ’Digiaika on myös uhka tasa-arvolle – ikäihmiset...
Kaikkien kirjasto?
Kevät ja alkukesä ovat edenneet salamannopeasti ja nyt edessämme on jo heinäkuu. Blogin puolella on ollut valitettavasti hiljaista. Uusi päivätyö ja väitöskirjan kielentarkastusprosessit ovat kuluttaneet energiavarastoja. Haluan silti kirjoittaa pari blogikirjoitusta,...
Kirjamme Valheen jäljillä on ilmestynyt!
Ari Haasio, minä ja Markku Mattila lähdimme viime keväänä matkalle valemedian maailmaan. Päätepysäkki oli 22.3. torstai iltana Kallion upea ja maineikas kirjasto. Julkkarit olivat hienot, siitä kiitos Avaimen väelle ja yhtä lailla myös kirjaston väelle. Vilja Perttola...
Denverin kaupunginkirjasto – kirjasto ja vähän enemmän
Tänään tein mielenkiintoisen vierailun Denverin kaupungin pääkirjastoon. Denverin kaupungin alueella on noin 500 000 asukasta, suur-Denverin alueella asukkaita on noin 3 miljoonaa. Pääkirjasto sijaitsee vastapäätä Denverin taidemuseota sekä vinosti vastapäätä Denverin...
ALISE2018 – tutkimusta koulujen ja kirjastojen yhteistyöstä
No niin, paikan päällä ollaan ja h-hetki on heti konferenssin ensimmäinen tapahtuma. Osallistun tällä viikolla kirjastoalan koulutuksen konferenssiin Coloradossa aivan Denverin kupeessa. ALISE (Association for Library and Information Science Education) konferenssi on...
Koulu goes Kirjasto! Educassa 26.1.2018
Tammikuun vakiovieras Helsingin messukeskuksessa on Educa. Suomen johtavana koulutuksen ja opetusalan vuosittaisena tapahtumana Educa houkuttelee Helsinkiin runsain määrin opetusalan toimijoita kautta maan. Suomen kirjastoseura oli saanut kirjastoaiheen Opettajien...
52 viikkoa ohjattua tutkimista
Sain jo toista vuotta peräkkäin kutsun kirjoittaa Guided Inquiry Design menetelmän blogiin. Blogi toimii niin, että vuoden jokaiselle viikolle on eri kirjoittaja. Kirjoittajat ympäri maailman ovat jollain tavalla joko menetelmän käyttäjiä, kehittäjiä tai menetelmästä...
Blogi muuttaa, vanha vielä luettavissa!
Oma verkkosivu on nyt todellisuuttaa ja muutan kokonaan entisen blogini tänne. Vanha toimii vielä arkistona ja siellä onkin aika paljon kirjoituksia viime vuosilta: anuojaranta.blogspot.fi Uusimpia juttuja olen laittanut kumpaankin blogiin, jotta täällä uudessakin...
Informaatiotutkimus ja kirjastoalan koulutus, mistä tulemme, mihin menemme?
Runsas joukko informaatiotutkimuksen toimijoita ja asiasta kiinnostuneita kokoontui Tampereen yliopistolla Pinnin olohuoneessa pohtimaan ajankohtaista asiaa 22.11. Kyseessä oli Informaatiotutkimuksen yhdistyksen syysseminaari. Koulutus on ollut muutoksessa viime...
Lukemisesta ja niin edelleen
Lukeminen ja lukemisen laskeva taso on puhuttanut suomalaisia nyt muutaman viikon ajan. Lokakuun ensimmäisen päivän juttu "Pisa-menestyksen takana vaanii nurja puoli: tuhannet suomalaisnuoret lukevat niin surkeasti, etteivät selviä arjen tilanteista – miten se on...
ECIL (European Conference on Information Literacy) tänä vuonna Ranskassa
Bonjour! Terveiset ECIL (European Conference on Information Literacy) konferenssista ja ihastuttavasta Bretagnesta, tarkemmin ottaen Saint Malon historiallisesta kaupungista! Toinen päivä alkanut ja jo kahdessa esityksessä olen kuullut mielenkiintoisia uutisia...