Koulu ja kirjasto yhteistyö

Koulu ja kirjasto ovat ihanteellinen pari yhdistämään voimat sekä osaamisen oppilaiden eduksi. Tätä toimintaa tukevat voimakkaasti  opetussuunnitelmat sekä uusi 2017 kirjastolaki. Kirjastojen tietotaito yhdistettynä koulun monialaisiin opintokokonaisuuksiin tuovat synergiaetuja sekä kouluille että kirjastoille. Anu Ojaranta on toiminut koulukirjastonhoitajana Tukholmassa, Liedossa sekä Kaarinassa. Tänä aikana koottu kokemus on arvokasta, kun kehitetään koulun ja kirjaston yhteistyötä. Opetussuunnitelman informaatiolukutaidon ja tiedonhallintataitojen tutkimuksesta kerääntynyttä osaamista kannattaa hyödyntää.

  • Lähtökohtana on Perusopetuksen OPS2014 / Lukion OPS2015
  • Yhteisten toimintatapojen hahmottelua
  • Yhteistä suunnitteluaikaa opettajille ja kirjastoammattilaisille – tähän on harvoin aikaa arjen keskellä!
  • Osallistujat oppivat ja pääsevät suunnittelemaan sekä jakamaan ajatuksiaan.

Aiheen voi muotoilla esitelmäksi/luennoksi, muutaman tunnin työpajaksi, epäkonferenssiksi (osallistujat luovat ohjatusti oman tapahtumasisällön omien puheenvuorojen perusteella), koko päivän tapahtumaksi tai pidemmäksi, syvälle luotaavaksi koulutukseksi tehtävien ja materiaalien avulla. Koulutuksen toteutus on mahdollista myös verko-opetuksena. Koulutusta voi pyytää myös ruotsiksi ja englanniksi.

Koulukirjastotyön tiimoilta teen myös yhteistyötä Mikael Österlundin kanssa, joka toimii koulukirjastonhoitajana Liedon kunnan koulukeskuksessa.

Mitä sinä koulutuksesta saat? Osaamista tiedonhallintataitojen erottamiseksi opetussuunnitelmasta, syventymistä tiedonhankinnan prosessiin, vinkkejä tunneille ja erilaisia toimintamalleja työskentelyyn yhdessä opettajien ja kirjastoammattilaisten kanssa.