Lukeminen ja lukemisen laskeva taso on puhuttanut suomalaisia nyt muutaman viikon ajan. Lokakuun ensimmäisen päivän juttu ”Pisa-menestyksen takana vaanii nurja puoli: tuhannet suomalaisnuoret lukevat niin surkeasti, etteivät selviä arjen tilanteista – miten se on mahdollista?” Helsingin Sanomissa räjäytti tämän keskustelun liekkeihin. Useita mielipidekirjoituksia seurasi tätä artikkelia lähes kaikilta ammattialueilta.

On hälyttävää, että lukemisen ja oppimisen mallimaassa ollaan jostain syystä tilanteessa, että tuhannet oppilaat valmistuvat peruskoulusta ilman tarvittavia eväitä elämään ja jatko-opintoihin. Itselläni kesti muutaman päivän vain sulatellessa uutista ja jäädessä sanattomaksi.

Tämän uutisen vanavedessä Äidinkielen opettajien liitto kävi antamassa lausunnon eduskunnan tiede- ja sivistysjaostolle. Lausunnossa ehdotetaan lukeva koulu -hanketta Liikkuva koulu-hankkeen tapaan. Lausunnossa on myös hyvin merkittävä osa kirjastoille, sekä koulukirjaston muodossa mutta myös yleisen kirjaston ja koulun yhteistyön muodossa.

Vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelmassa on tilaa kirjastolle useissa paikoissa. Tammikuussa 2017 voimaan astunut kirjastolaki 29.12.2016/1492 kertoo meille, että yksi lain tavoitteista on edistää lukemiskulttuuria ja monipuolista lukutaitoa. Laki myös sanoo, että tehtävien hoitamiseksi kirjasto toimii yhteydessä ja kehittää toimintaansa yhdessä erilaisten toimijoiden kanssa ja tässä yhteydessä mainitaan koulut.

Kaiken toiminnan ja päätösten tuloksena on nyt syntynyt opetusministeriön Lukutaitofoorumi, joka perustettiin lokakuun viimeisinä päivinä. Foorumi toimii vuoden 2018 elokuun loppuun asti. 

Lukemisen tilan laskusta ei voi syyttää yhtä yksittäistä syytä. Syitä on haettu esimerkiksi siitä, että 25% vanhemmista lukee lapsilleen. Digitaalisuus ja älypuhelimet ovat hyvä syntipukki melkein mihin vaan asiantilan huononemiseen. Pelillisyys ja pelaaminen, kaikki muu kiinnostaa enemmän, lukeminen on tylsää. Syyt ovat todennäköisesti syvemmällä yhteiskunnassa (sosiaaliset muutokset, perheet, sosioekonomiset muutokset, eriytyminen yhteiskunnassa, tulotasojen muutokset), taloudessa (mikä vaikutus on ollut jo laman jälkeisillä leikkauksilla kouluissa ja kirjastoissa, kirjastojen määrän laskussa joka aina johtaa lainaus- ja lukutilastojen laskuun), median muutokset (digitaalisuus, muu ajanviete, sosiaalinen media, suoratoistopalveluiden tuleminen, kommunikaation kuvallistuminen, sisällöntuottamisen muutos) ja mitä vielä?

Lukutaidon laskua ei voi niputtaa pelkästään siihen, ettei kirja houkuttele tarpeeksi. Mitä on tapahtunut lukemisen kulttuurille, lukevalle ja koulutetulle kansalle? Kirjastotilastoissa olemme yhä kärkeä, mutta lukutaidoissa on tapahtunut muutos. Kirjastojen lukumäärä on puolittunut 35 vuodessa (Tilastokeskus, 2015). Lokakuussa Kirjastoseuran toiminnanjohtaja Rauha Maarno kysyy oikeutetusti, mikä on kirjastojen lukumäärän vähenemisen yhteys lukutaidon laskuun (Kirjastoseura, 2017)?

Yhdestä asiasta voin olla varma ja se on kirjastojen toiminta. Kirjavinkaus on ollut yksi niistä toimivista menetelmistä innostaa lapsia lukemaan sekä myös pitämään yllä lukuintoa silloin, kun se alkaa viidennen luokan jälkeen laskea. Kirjastot ovat kuitenkin kamppailleet resurssien kanssa jo yli 20 vuotta ja jokainen lapsi ei valitettavasti pääse kouluaikanaan vinkattavaksi. Olisiko nyt aika kääntää uudelleen muun muassa tässä lukemisasiassa katseet kirjastoon ja hoitaa resurssit kuntoon, jotta kirjasto voi ylpeydellä alkaa toteuttaa sille annettua lakisääteistä tehtävää kattavasti, yhteistyössä koulujen kanssa?