Reilu vuosi on vierähtänyt blogin päivittämisestä. Vuosi on eräällä tavalla mennyt nopeasti, mutta samalla hetkittäin myös varsin tuskaisesti. Syksynä 2018 tein ihan hurjasti töitä. Olin päivätöissä, työstin vielä väitöskirjan kieliasua kun vaan ehdin ja hoidin sovitut sitoutumiset yritykseni puolelle. Kevät 2019 menikin sitten väitöskirjan esitarkastusprosessissa. En juurikaan ottanut keväälle työkeikkoja, koska olin aika lailla uuvuksissa tuon syksyn jälkeen. Kun väitöslupa viimein 3.9. irtosi, tiesin olevani jo niin sanotusti loppusuoralla.
Väitös oli keskiviikkona 9.10. aurinkoisena syyspäivänä. Sitä edelsi luonnollisesti stressaavat valmistelut, niin juhlien kuin väitöksenkin tiimoilta. Etappi etapilta ymmärsin, että se on nyt siinä. Mitä niin sanotusti kansien välistä löytyy (linkki väitöskirjaani), hyvässä ja pahassa, on omaa tuotosta. Nyt ei auta kuin kehitellä suunnitelma ja selittää asiat kuten ne ovat.
Väitöspäivää edeltävinä vuorokausina ei meinannut uni tulla silmään. Rinta-alan muljahteluista tiesi, että nyt ollaan aika lailla venytty niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Ruoka ei maistunut. Ennen väitöstä opponentti pyrkii parhaansa mukaan siirtämään ajatukseni muualle tilannetta rentouttaakseen. En muista ikinä olleeni niin hermostunut kuin juuri ennen väitöstä. 
Väitöksen alussa ääni värisi ja pelkäsin, että kädenkin nähdään tärisevän, kun kohotin vesikannua kaataakseni vähän vettä kuivalle kurkulleni. Kukaan ei myöntänyt huomanneensa. Professorini Gunilla Widen teki hyvän työn kustoksena hieman kuumeisenakin. Professori Sirje Virkus Tallinnan yliopistosta paahtoi melkein puolitoista tuntia esittämällä kysymyksen toisensa jälkeen. Kun kello alkoi olla jo lähes puoli neljä piti tahtia kiristää. Tiedostin väitöksen lopulla, että olin melko hyvin onnistunut puolustamaan työtäni ja kykenin olemaan kriittinen omaa työtäni kohtaan ja myöntämään virheeni sekä työni heikkoudet.
Kun kustos julisti tilaisuuden päättyneeksi, oli suoranainen riemu kutsua kaikki kahville. Tuntui kuin olisin leijunut ja keveyden tunne oli lähes tulkoon fyysinen. Aineemme kahvihuoneessa nautimme pullollisen samppanjaa, Keltaista Leskeä. Taksissa matkalla kotiin soi JVG:n Ikuinen vappu, jota veljenpoikani 6v on fanittanut koko kesän, vaikka ei omaan kuuntelulistaani mahdukaan. Kaikesta huolimatta tällaisia asioita painoi mieleensä.
Illalla kollegani, perheeni ja ystävät juhlivat iloista päivää kanssani. Kollegani Hilda sanoi, että ”Anu, sinähän leijuit ja liitelit prinsessapuvussasi koko illan!”. Sain kuulla ihania puheita, sain ihania tervehdyksiä ja monta sylillistä kukkia, jotka kotonani muistuttivat minua upeasta päivästä seuraavan viikon ajan.
Monilukutaitoa oppimassa
Syksy jatkui heti hyvin tiiviisti opetushommissa. Väitöksen jälkeinen väsymys iski toden teholla vasta joulukuun alussa. Nyt toivun vuoden vaihteen lomalla ja jatkan töitä yliopistolla heti loppiaisen jälkeen. Kuin kiitoksena jälleen yhdetä työntäyteisestä vuodesta hain juuri postista tekijänkappaleeni Opetushallituksen toimittamasta ja kustantamasta kirjasta Monilukutaitoa oppimassa. Oli ilo olla mukana luomassa sisältöä tähän kirjaan, jota on jo kaivattu. On hienoa, että oppaassa on siis myös yksi artikkeli informaatiotutkimuksen aineesta!
Uuteen vuoteen siis levänneenä ja uusin voimin! Toivotan kaikille hyvää uutta vuotta ja uutta vuosikymmentä, menestystä ja terveyttä!